Suomalaisilla on paljon maaseutuun kohdistuvia ennakkoluuloja. Me rakastamme kesämökkejämme, kalareissujamme, luontoretkiämme ja pohjoisen vaelluksiamme, mutta kun puhumme arjen elämästä maaseudulla, puheen sävy monesti muuttuu.

Maaseutua leimaavat ennakkoasenteet jäljittyvät usein käsittelemättä jääneeseen historiaamme. Emme aina tiedosta, mitä selviytyminen torppareina, talonpoikina ja maatilan emäntinä on käytännössä tarkoittanut. Vuosisatojen ajan kansamme joutui taistelemaan haastavissa sääoloissa syrjäisillä asuinseuduilla. Ruotsin suurvallan alaisuudessa rahvas maksoi raskasta verotaakkaa, ja sotaväenotto riisti terveitä miehiä rintamalle. Harva palasi kotiin, ainakaan työkykyisenä.

1600-luvulla talonpojat menettivät viimeisetkin viljelystilansa Ruotsiin kruunulle. Torpparilaitos kohteli kaltoin pellot raivannutta ja viljellyttä kansaa. Katovuosien verorästit perittiin ylisukupolvisesti, vaikka nälänhätä tappoi kolmanneksen väestöstä. Äärimmäinen epäoikeudenmukaisuus johti tilanteeseen, joka voidaan rinnastaa maaorjuuteen.

Kaupankäynti ja käsityöammatit luokiteltiin kaupunkielinkeinoihin, ja niiden harjoittaminen oli maaseudulla ankarasti kiellettyä. Kruunu keskitti ulkomaankaupan tapulikaupunkeihin, mikä rikastutti suurkauppiaita ja porvareita. Maaseudun väki haluttiin pitää köyhänä ja kuuliaisena, eikä se saanut käydä tiluksillaan kauppaa. Ilman tieverkostoja oli kulkeminen luvanvaraisille kauppapaikoille lähes mahdotonta. Markkinoille pääsi vain kaupungin tulliportilla suoritettavan veronmaksun jälkeen.

Sivistys ei niissä olosuhteissa päässyt kukoistamaan, ja itämerensuomalaisen kansamme äärimmäisen rikas, luonnon ja eränkäynnin ehdoilla muovautunut Uralin alueen perinne ja ikivanha kulttuuri uhkasi näivettyä vuosisadasta toiseen jatkuvan niukkuuden, sorron ja syrjinnän paineessa.

Uskonpuhdistuksen synnyttämä ankara ilmapiiri oli kohtalokas etenkin yhteisöissä vaikuttaneille naisille. Kätilöinä, parantajina ja yhteisöllisinä vaikuttajina toimineet naiset joutuivat suvaitsemattomuuden, kurinpitotoimien ja jopa demonisoinnin kohteeksi. Naisten ikiaikainen voima, opit ja taidot leimattiin vaarallisiksi ja vahingollisiksi. Sukupolvien välillä siirtynyt tieto haluttiin katkaista.

Kansa alkoi luterilaisten oppien myötä pelätä syntiinlankeemusta, kuolemaa ja helvettiä, eikä kansan perinteisiin kuulunutta vainajien palvontaa katsottu enää suopeasti. Edesmenneiden esivanhempien ja naisen merkityksellinen rooli hävitettiin kristinuskon pyhää kolminaisuutta uhkaavana.

Yhteisöllinen elämä keskittyi kirkon ympärille ja muuttui pappisjohtoisena ahdasmieliseksi ja ilottomaksi. Naisille ominainen syvä luontoyhteys ja intuitio leimattiin noituudeksi, myös lukuisten miesten kohdalla. Minkä tahansa harhaoppisuudeksi leimatun toiminnan harjoittaminen oli noitavainojen aikaan hengenvaarallista.

Pelot, vallankäyttö ja epäluottamus synnyttivät ilmiantokulttuurin. Naapureita, sukulaisia ja muita yhteisön jäseniä epäiltiin herkästi pahantahtoisesta taikuudesta ja vaikkapa naapurin sadon pilaamisesta ja karjan sairastuttamisesta. Muinoin sielueläimenä ja talon haltijana tunnettu ”para” muuttui pirua muistuttavaksi emännän tai noidan viheliäiseksi liittolaiseksi, jonka oletettiin käyvän naapuritalossa varkaissa ja tekemässä muutenkin pahojaan.

Kyttäämisen, juoruamisen, kateuden ja pahantahtoisen leimaamisen kulttuuri jäljittyy Suomessa siis uskonpuhdistuksen jälkeiseen ilmapiiriin, jossa vallankäyttäjien tavoitteena oli muinaisuskon ja esikristillisten perinteiden tuhoaminen sekä ihmisten kääntäminen toisiaan vastaan. Valta otetaan hajottamalla kansan yhtenäisyys. Suomalaiseen luonteeseen liitetty jurous ja omiin oloihin vetäytyminen on osin seurausta kansaan syvälle juurtuneesta pelosta.

Sodissa traumatisoituneet, kotiin palanneet miehet nousivat johtoasemaan yhteisöissä, joissa vanhat naiset olivat menettäneet oman arvostetun asemansa. Nämä usein väkivaltaiset ja päihdeongelmaiset, tarvittavaa apua ja hoitoa vaille jääneet miehet traumatisoivat monesti oman lähipiirinsä. Trauma on siirtynyt aina meidän sukupolviimme asti.

Kun puhumme maaseudusta kurjana ja sivistymättömänä, ahdasmielisenä paikkana, jossa miehet terrorisoivat perheitään ja alistavat naisiaan, me unohdamme oman historiamme. Emme aina tiedosta, että taustalla on vakava kaltoinkohtelu ja riisto, ja että leimaavat mielikuvamme eivät kerro totuutta oman kansamme perimmäisestä luonteenlaadusta ja aitoperäisestä kulttuuristamme.

Se että me nyt vähättelemme maaseutua ja syrjimme päätöksenteossa siellä asuvia, kertoo siitä, miten olemme sisäistäneet vihan ja väheksynnän, mikä kansaamme vieraan vallan taholta kohdistettiin. Maaseudun autioittamisen sijaan meidän on korkea aika ryhtyä arvostamaan esivanhempiemme työtä kotiseuduillamme. Sinne jäljittyvät kansallisen identiteettimme juuret ja syvä historia.

Lähitulevaisuuden visiossani meillä on hyvin hoidettu ja sosiaalisesti vauras maaseutu, missä vallitsee elinvoimainen, yhteisöllinen arki. On tullut aika auttaa kyläyhteisöjä kukoistamaan, ja ryhtyä kohtelemaan maaseutua sillä arvolla ja kunnioituksella, minkä se ansaitsee, ja olisi ansainnut jo vuosisatoja sitten.

Suomen Graniittipuolue ry:n puheenjohtaja
Kirjailija, kuvataiteilija

Suomalaisille on vuosikymmenten ajan kerrottu terveysviestintää, jossa rasvat erityisesti maitorasvat ja voi on leimattu vaarallisiksi.

Kansanterveyden nimissä on toistettu yksinkertaista viestiä: vältä rasvaa, valitse kevyttuote, korvaa voi jollain muulla. Tätä on kuultu terveysmediassa, neuvoloissa ja kouluissa, niin kauan, että siitä on tullut itsestäänselvyys.

Vasta jälkeenpäin on alkanut hahmottua, että moni näistä ohjeista perustui väärinymmärrykseen, ei totuuteen. Ravinnon vaikutuksia aineenvaihduntaan, hormoneihin, sydän- ja aivoterveyteen ei vielä Pohjois-Karjala-projektin aikana ymmärretty. Silti ohjeita jaettiin varmuudella ja suomalaiset noudattivat niitä kiltisti.

Tänään meillä on huomattavasti enemmän tietoa käytössämme. Se antaa mahdollisuuden katsoa taaksepäin, oppia virheistä ja päivittää käsityksiä.

Voi on suomalaisten tärkein ravintorasva. Rasvahappoanalyysien ja kliinisten konkreettisten tulosten perusteella monien suomalaisten tulisi lisätä voin käyttöä oliiviöljyn ja kalaöljyn ohella. Monissa valistuneissa vanhustenhuollon yksiköissä on jo siirrytty voin käyttöön. Vanhukset saavat ravinnerikasta ruokaa ja kylläisyyden tunteen. Vesilitkupuuron nauttiminen Keijulla ei ole ihmisen ruokaa. Vanhusten hyvinvointia kunnioittavat yksiköt käyttävät voita.

Pelkästään rasvattomien tai vähärasvaisten margariinien vaihtaminen aitoon ja luonnonmukaisesti valmistettuun voihin on parantanut vanhusten terveyttä ja hyvinvointia. Monet ovat saaneet jopa vähentää lääkkeitään, ovat tyytyväisempiä ja nukkuvat paremmin.

Kysymys, joka pitää kuitenkin edelleen esittää on, että miksi kouluissa ei vieläkään sallita voita ja normaalirasvaisia maitotuotteita, vaikka juuri erityisesti kasvavat lapset niitä eniten tarvitsisivat?

Voi on erittäin monipuolinen rasva sisältäen noin 400 erilaista rasvahappoa. Tärkeimmät maitorasvan tyydyttyneet rasvahapot ovat: voihappo, kapronihappo, kapryylihappo, kapriinihappo, lauriinihappo, myristiinihappo, palmitiinihappo ja steariinihappo. Lauriinihapolla on antioksidanttisia eli elimistön haitallisten happiradikaalien vähentävä vaikutus, sekä antibakteerisia, antiviraalisia, antifungaalisia eli bakteereita, viruksia sekä sieniä tuhoavia ominaisuuksia.

Voihapon on todettu ehkäisevän myös syöpää ja vähentävän riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen. On kiistatonta, että maitorasvat ovat myös sydänterveyttä edistäviä.

Voi täydentää seleenin saantia, mutta seleeniturva rakennetaan muilla ruoka-aineilla. Sydänterveydelle seleeni on avainasemassa. Suomen maaperä on lisälannoituksesta huolimatta seleeniköyhää. Voin ohella muita hyviä seleenin lähteitä ovat muun muassa maksa, kananmuna, liha, täysirasvaiset maitotuotteet sekä kala, silli ja äyriäiset. Seleenin puute lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä, heikentää vastustuskykyä, lisää tulehdusta ja estää kilpirauhashormonien normaalia toimintaa.

Voin sisältämä lesitiini on tärkeä rasva-aineenvaihdunnalle. Samoin voissa oleva luonnollinen transrasva eli konjugoitu linolihappo (CLA) edistää rasva-aineenvaihduntaa. Lesitiini on myös tärkeä solukalvojen ainesosa.

Maksaruoat ovat erinomainen A-vitamiinin lähde, mutta voi on käytännössä kuitenkin suomalaisten tärkein rasvaliukoisen A-vitamiinin lähde, sillä ani harva suomalainen syö viikoittain maksaa?

Hyvä A-vitamiinitaso tukee mm. keskittymiskykyä, koska se on välttämätön aivojen, hermoston ja kilpirauhasen normaalille toiminnalle. A-vitamiinin puute ei aiheuta vain heikkoa vastustuskykyä tai iho-ongelmia, vaan näkyy usein väsymyksenä, sumuisena ajatteluna ja heikentyneenä tarkkaavaisuutena. A-vitamiini säätelee myös rautametaboliaa.

Verisuonten ja sydänterveyden kannalta voin sisältämä rasvaliukoinen K2-vitamiini on hyvin merkityksellinen. K2-vitamiini puhdistaa verisuonia kalkkeumista, luit aivan oikein! Japanilainen natto on luonnon ylivoimaisesti rikkain K2-vitamiinin lähde, mutta sitä on Suomessa hyvin vaikea saada.

Parhaita Suomessa saatavilla olevia K2-vitamiinin lähteitä ovat rasvaiset maitotuotteet, kuten voi ja kovat pitkään kypsytetyt juustot, sekä maksa, liha, kananmunan keltuainen ja fermentoidut täysrasvaiset maitotaloustuotteet.

Kuten huomaamme, edellä mainitut ruoka-aineet ovat juuri niitä, joista meitä suomalaisia on varoiteltu vuosikymmenet!

Täysirasvaisten maitotuotteiden, kuten voin ja juustojen sisältämän K2-vitamiinin merkitys tulehduksen hillitsijänä ja mineraaliaineenvaihdunnan ohjaajana on alettu ymmärtää kunnolla vasta viime vuosina. Kyse ei ole pienestä yksityiskohdasta, vaan keskeisestä tekijästä verisuonten, luuston ja sydämen terveydelle.

Voin käyttö päivittäin edistää mm. sydän-, verisuoni- ja aivoterveyttä sekä vähentää diabeteksen riskiä.

Suomen Graniittipuolue ry:n varapuheenjohtaja
Liikuntafysiologi, LitM, Osteopaatti D.O.